((olotila.net))
Tiedote 30. 11. 2009
Hei pitkästä aikaa!
Olotila.netin päivittäminen on ollut tauolla jo kauan — energiani ja huomioni on ollut samojen asioiden parissa, mutta eri kentällä. Nyt tunnen kuitenkin tarpeelliseksi kirjoittaa lyhyen päivityksen koskien ajankohtaisia tapahtumia.
Muutama viikko sitten ikuisuuksia käynnissä ollut prosessi muuttui paljon aiempaa intensiivisemmäksi, ja entistä useammat tuntevat tämän muutoksen vaikutukset itsessään ja ympäristössään. Meneillään on murros: tietoisuuden vallankumous, johon liittyy mullistuksia henkisellä ja energeettisellä tasolla, yhteiskunnallisissa asioissa ja politiikassa, ja itse kunkin henkilökohtaisessa elämässä.
Yht'äkkiä kaikki on liikkeessä ja valtava määrä hyvin merkittäviä asioita on tapahtumassa samaan aikaan. Olemme heräämässä syvästä unesta — nopeasti ja suurin joukoin. On mahdotonta sanoa, mitä kaikkea tulee tapahtumaan, mutta selvää on, että kysymys ei ole mistään pikkujutusta. Oma veikkaukseni on, että tulevat kuukaudet ja seuraavat pari vuotta tulevat olemaan täynnä käänteentekeviä havaintoja (ja niiden seurauksia) kaikilla elämän alueilla.
Suosittelen lämpimästi meditointia, rentoutumista, yhteisöllisyyttä, verkostoitumista, henkisyyttä, rauhoittumista, kiireen ja kaiken turhan pois jättämistä, metsäkävelyitä, maanviljelyä, tanssimista, joogaa, kuntoilua, kasvisruokaa, D-vitamiinia — kaikkea mikä tukee sieluasi ja ruumistasi tämän hämmentävän hienon prosessin pyörteissä.
Kaikki on hyvin. In Lak'Ech.
- Jyri