Johdanto

Olen kirjoittanut olotila.netin etusivun ja pääkirjoituksen uusiksi moneen kertaan yrittäen joka kerta päästä lähemmäksi asian ydintä. Nyt tuntuu olevan jälleen saman operaation aika, ja jälki tulee tällä kertaa olemaan olennaisesti erilaista kuin aiemmin.

Tähän asti olen nähnyt paljon vaivaa esittääkseni täällä kuvailemani asiat sellaisessa muodossa, että ne eivät karkottaisi ihmisiä jotka vieroksuvat henkisyyteen liittyvää sanastoa. Kuulun nimittäin itsekin samaan porukkaan: en usko tieteeseen sokeasti, mutta minua häiritsee pahasti jos esimerkiksi henkisiin asioihin liittyviä termejä heitellään ilmaan niin mielivaltaisesti, ettei sanoilla tunnu enää olevan mitään merkitystä tai kosketusta todellisuuteen -- vaikka todellisuus määriteltäisiin hyvinkin joustavasti.

Vaikka kysymys onkin universaalin rakkauden ja ykseyden kokemisesta, lähestyn silti näitä aiheita ja varsinkin niiden käytännön tason vaikutuksia edelleen mieluiten analyyttisesti ja järjen kanssa. Samalla olen kuitenkin tullut paljon suvaitsevaisemmaksi toisenlaisten lähestymistapojen suhteen. Sen mitä olen tähän mennessä ymmärtänyt (tai kuvitellut ymmärtäväni) on varmasti vain hyvin pieni osa kokonaisuudesta, johon olen tutustunut vasta vähän aikaa. Näitä asioita on mahdollista kuvailla ja kokea hyvin erilaisilla tavoilla, joista omani edustaa vain yhtä näkemystä.

Se mitä olen kokenut lähti tapahtumaan täysin odottamatta ja yrittämättä; en ollut koskaan harrastanut esimerkiksi meditaatiota tai joogaa, enkä ollut erityisen kiinnostunut tällaisista aiheista. Jouduin siis varsin erikoiseen tilanteeseen, kun eräänä iltana vain yksinkertaisesti aloin aistimaan jonkinlaisen itseeni ja kaikkeen yhteydessä olevan voiman tai tietoisuuden läsnäolon. Olin koko ajan perillä tilanteen omituisuudesta, mutta silti se mitä tunsin oli hyvin voimakasta ja selkeää. Epätavallisuudestaan huolimatta kokemukseni ovat aina tuntuneet kaikin puolin järkeviltä, ja olen tarkastellut niitä alusta asti hyvin kriittisesti. Tiedostan myös koko ajan sen mahdollisuuden, että saatan vain "kuvitella omiani". Minulla on kuitenkin myös paljon hyviä perusteita olettaa, että kokemani asiat ovat todellisia, ja että ne liittyvät samaan perusoivallukseen josta monet henkiset opettajat ovat puhuneet ja kirjoittaneet jo vuosisatojen ajan.

Vaikka tiedän, että maailmassa on paljon ihmisiä jotka ovat kokeneet jotain samanlaista kuin minäkin ja joiden kanssa olen monista asioista samaa mieltä, en koe kuuluvani mihinkään ryhmään tai kategoriaan. Siksi olen yrittänyt ilmaista itseäni niin, että voisin puhua kokemuksistani ja ajatuksistani joutumatta tahtomattani edustamaan ketään muuta kuin itseäni. Ongelmana on, että esimerkiksi vaikkapa käsitteen '"valaistuminen" käyttäminen nostaa heti esiin tietynlaisia ennakkoluuloja ja oletuksia. Niinpä olen pyrkinyt välttämään tällaisia termejä, tai ainakin käyttämään niitä todella kieli keskellä suuta.

Nyt tilanne on kuitenkin muuttumassa.

Aivan viime aikoina minussa on voimistunut tunne siitä, että en voi enää väistellä tiettyjen asioiden ilmaisemista suoraan, silläkin uhalla että suorempi lähestymistapa aiheuttaa ehkä joissain ihmisissä vastustusta tai vieroksuntaa. Tähän on useampia syitä, joista päällimmäinen on selkeä ja voimakas aavistus siitä, että olemme hyvin pian (itse asiassa jo nyt!) hyvin suurien ja ennennäkemättömien yhteiskuntaan, maailmankuvaan ja todellisuuskäsitykseen liittyvien muutosten edessä. Mitä suurempi määrä ihmisiä on valmis ottamaan nämä muutokset vastaan avoimin mielin ja ilman pelkoa, sitä sujuvammin koko ihmiskunta tulee pääsemään eteenpäin kehityksessään niin henkisellä, fyysisellä kuin yhteiskunnallisellakin tasolla. Minusta tuntuu, että tässä vaiheessa asioista on välttämätöntä alkaa puhumaan suoraan -- kiertelyyn ja odotteluun ei yksinkertaisesti ole enää aikaa.

Tapahtui eräänä iltana

Helmikuussa 2007 istuin silloisen tyttöystäväni kanssa olohuoneen sohvalla ja kuuntelin Kathleen "Bird" Yorkin levyä The Velvet Hour tekemättä mitään sen kummempaa. Siinä istuessamme mielessäni kasvoi pikku hiljaa todella erikoinen tunne; oli kuin olisin aistinut jonkinlaisen itseni ulkopuolisen tietoisuuden läsnäolon. En ollut osannut odottaa mitään tällaista: en ollut mitenkään erityisen kiinnostunut henkisistä asioista, ja ajattelin heti että koko juttu tapahtuu luultavasti vain omassa päässäni. Tunne oli kuitenkin niin voimakas että päätin mainita siitä tyttöystävälleni. Hämmästyksekseni hän sanoi tuntevansa jotain aivan samanlaista.

Olimme luonnollisesti hyvin ihmeissämme, mutta tavallaan kokemukseen oli kuitenkin hyvin helppoa suhtautua. Siinä ei ollut mitään pelottavaa tai vieraannuttavaa; se tuntui toki erikoiselta, mutta samalla erittäin luonnolliselta. En muista enää aivan tarkalleen millaisia ajatuksia tuolloin tuli esille, mutta muutama yksityiskohta on jäänyt selvästi mieleen:

• Kuuntelemallamme musiikilla tuntui olevan jotain tekemistä kokemuksen kanssa; muistan tunteneeni että musiikkiin oli ikään kuin `koodattu' jotain. Kerron hetken päästä tähän tunteeseen liittyvästä mielenkiintoisesta kirjeenvaihdosta Bird Yorkin kanssa.

• Tunsin selvästi olevamme jonkinlaisessa yhteydessä tähän voimaan tai tietoisuuteen; aivan kuin oma tietoisuuteni olisi ollut osa sitä tai ainakin voimakkaasti kytköksissä siihen. Edelleen tuntui siltä, että tämän tietoisuuden kautta aukesi yhteys kaikkeen. Kysymys ei ollut "vain" tunteesta, vaan siihen liittyi voimakas kokemus tietoisuuden laajenemisesta, käsityskyvyn terävöitymisestä ja täydellisestä hetkessä olemisesta.

• Aloimme kuin vaistonvaraisesti puhumaan kokemuksesta nimen omaan kollektiivisen tietoisuuden aistimisena. Aivan alussa ajattelin kyseessä olevan jollain tavalla itseni ulkopuolisen ilmiön, ja siksi puhuin pitkään kollektiivisesta tietoisuudesta jonkinlaisena erillisenä entiteettinä. Sittemmin olen ymmärtänyt, että kyse onkin yhteyden avautumisesta omaan itseen. Tunne jonkin ulkopuolisen läsnäolosta selittyy sillä, että tämä todellinen oma itse on yhteydessä kaikkeen -- ja niin hullulta kuin tällainen puhe saattaakin näin äkkiseltään kuulostaa, sen koettuaan ymmärtää kristallinkirkkaasti, että juuri tästä on kyse, kaiken ykseydestä.

Kokemukseen liittyi myös voimakas selkeyden tunne; ajatukset tuntuivat rauhoittuvan, kaikenlaiset jännitykset ja ajattelua sekoittavat tiedostamattomat pelot väistyivät, ja kaikki tuntui olevan ymmärrettävissä ilman mitään ponnistelua. Yht'äkkiä aiemmin hyvin konkreettisilta tuntuneet ongelmat ja pelkojen aiheet vain lakkasivat tuntumasta todellisilta -- aivan kuin olisin herännyt sekavasta ja ahdistavasta painajaisesta. Tunsin olevani hereillä, vaikka minulla ei ollut koskaan ollut aavistustakaan siitä, että olin ollut unessa.

Kollektiivinen tietoisuus netissä

Ryhdyin penkomaan kollektiiviseen tietoisuuteen liittyviä juttuja netistä ja törmäsin heti moniin mielenkiintoisiin ja laajoihin sivustoihin; esimerkiksi professori Roger D. Nelsonin Princetonin yliopistossa vetämään tutkimusprojektiin nimeltä Global Consciousness Project ja Collective Wisdom Initiative -nimiseen organisaatioon.

Vastaan tuli myös monia sivuja joita minun oli pitkään vaikeaa ottaa vakavasti niissä käytetyn terminologian ja new age -tyyppisen lähestymistavan takia. Viime aikoina suhtautumiseni niihin on muuttunut; jos onnistuu ohittamaan sivujen ulkoasussa ja sanavalinnoissa sikiävät allergeenit, voi nähdä että monien aika erikoiselta vaikuttavienkin ajatusten taustalla on sama perusoivallus, jota itse lähestyn vain hiukan toisella tavalla. (Kerään luetteloa löytämistäni sivustoista olotila.netin linkkisivulle. Lista on kaukana täydellisestä; olen ottanut sinne vain sivustoja joilla esitetyt ajatukset voin allekirjoittaa ilman suurempia varauksia. Kokeile googlata esimerkiksi hakutermeillä `collective consciousness' ja `global consciousness' niin näet itse mitä kaikkea aiheesta on kirjoitettu.)

Uusia kokemuksia

Muutamaa viikkoa myöhemmin (olisiko ollut maaliskuu 2007) sain järjestyksessä toisen kokemukseni kollektiivisesta tietoisuudesta, tällä kertaa erään ystäväni seurassa. Istuimme samalla sohvalla kuunnellen samaa Bird Yorkin levyä tekemättä mitään sen kummempaa, kun sama selkeyden ja kollektiivisen tietoisuuden läsnäolon tunne tuli jälleen päälle voimakkaana sekä minulle että ystävälleni. Kokemus kesti useiden tuntien ajan, joten meillä oli mukavasti aikaa keskustella siitä "livenä".

Pienen epäröinnin jälkeen päätin ottaa riskin itseni nolaamisesta ja kirjoitin professori Nelsonille ja Kathleen Yorkille. Selitin mitä olin kokenut niin hyvin kuin osasin ja jäin odottelemaan vastausta melko varmana ettei sellaista tulisi. Yllätyksekseni Kathleen York vastasi jo muutaman tunnin päästä ja Roger Nelson seuraavana päivänä. Nelsonin vastauksen olen ikävä kyllä hukannut, mutta hän sanoi kuvausteni vastaavan hänen omia kokemuksiaan kollektiivisesta tietoisuudesta. Kathleen Yorkin kanssa käymäni kirjeenvaihto on säilynyt tallella. Tässä olennaisimmat pätkät omasta viestistäni ja saamastani vastauksesta:

Kathleen, both Come Be With Me and Have No Fear could be interpreted, if one wants to, as songs related to the wakening of a global consciousness. By global consciousness I mean a real, new entity -- not just making decisions based on moral and ethical values. It's something you can actually feel very strongly, and people who have experienced it are getting in contact with each other with increasing speed.

Jyri, thanks for your letter. This doesn't seem strange to me at all. In fact, I have been a part of this "awakening" for some time and write my songs with that as my compass really. Trying to put sounds out into the world that bring people together. Have No Fear certainly fits that as does the song REMEDY and HAD A DREAM. LOVELY THING, actually many of the songs have a coming together feel about them.

Todistamisen mahdottomuus -- ja tarpeettomuus

Vaikuttavasta ja yllättävän suorapuheisesta palautteesta huolimatta epäilin (ja epäilen edelleen) kokemusteni aitoutta, tai tarkemmin sanottuna niiden yhteyttä todellisuuteen. Ongelmana on paitsi se, että `todellisuus' itsessään on kaikkea muuta kuin itsestäänselvä käsite, myös se, että ainoa saatavilla oleva `todistusaineisto' on oma, subjektiivinen kokemukseni. Kollektiivisen tietoisuuden olemassaolo ei ole, ainakaan vielä, mitattavissa tai selitettävissä tiukan tieteellisen lähestymistavan tarjoamilla keinoilla. Toisaalta en ole koskaan ymmärtänyt ajattelua jonka mukaan kulloinkin vallitsevan tieteellisen ymmärryksen ulkopuolella olevat ilmiöt ovat automaattisesti huuhaata, tai miksi subjektiivisiin kokemuksiin ei voida suhtautua kuin yhdenlaiseen empiiriseen tutkimukseen. Varsinkin ajattelun tai tunteiden selittäminen yksiviivaisen mekaanisesti, esimerkiksi yksinkertaistamalla ne vain aivoissa tapahtuviksi sähkökemiallisiksi ilmiöiksi on mielestäni suunnilleen yhtä järkevää kuin fysikaalisten ilmiöiden selittäminen tulen, veden, maan ja ilman avulla.

Ihmisen käsitys perustavanlaatuisista luonnontieteellisistä tekijöistä on muuttunut aikojen saatossa moneen kertaan. Viimeksi tieteellistä maailmankuvaa muutti radikaalisti kvanttimekaniikan ymmärtäminen 1900-luvun alkupuolella. Supersäieteoria näyttäisi olevan parhaillaan saamassa aikaan vähintään yhtä suuren murroksen, joka saattaa muuttaa perinpohjaisesti käsityksemme ei vain fysiikasta vaan koko todellisuuden luonteesta.

Epäilyksistäni huolimatta olen siis alkanut pitämään mahdollisena, että kokemukseni ovat empiiristä havaintoaineistoa jostain sellaisesta, jonka olemassaoloa ei vielä osata todistaa tieteellisin keinoin, ja joka saattaa olla hyvinkin ymmärrettävissä supersäieteorian kautta. Mitään edes etäisesti uskottavia todisteita en kuitenkaan pysty esittämään. Omaksi helpotuksekseni en myöskään koe sitä mitenkään tarpeelliseksi; se mistä yritän puhua on joka tapauksessa koettava itse ennen kuin sitä voi alkaa ymmärtämään. Järkeilyllä tai todistelulla ei ole siihen mitään annettavaa.

Pääkirjoitus

Omien kokemusteni, lukemattomien keskusteluiden ja erilaisten aihetta käsittelevien kirjoitusten lukemisen jälkeen on mielessäni alkanut hahmottumaan kokonaiskuva, joka on paljon laajempi kuin käsite `kollektiivinen tietoisuus' antaa ymmärtää. Tätä kokonaisuutta voi yrittää kuvailla hyvin monella eri tavalla, joita kaikkia riivaa sama ongelma: erilaisiin kuvailussa tarvittaviin termeihin liittyvät lukemattomat ennakkoluulot. Esimerkiksi `tietoisuus', `rakkaus' tai `jumala' tuovat eri ihmisten mieleen aivan erilaisia mielikuvia. Kaiken lisäksi vähänkin henkisyyteen viittaava sanasto tuntuu erityisen helposti nostattavan monien karvat pystyyn, mikä voi tehdä asian ytimen ymmärtämisen täysin mahdottomaksi.

Terminologiaan liittyvistä ongelmista ja ansoista huolimatta yritän nyt kuitenkin onnistua välittämään edes jonkinlaisen kuvan siitä millaisena näen sen kokonaisuuden, johon kollektiivinen tietoisuuskin minusta liittyy.

Pyydän sinua pitämään mielessä että en yritä todistaa mitään tai saada sinua uskomaan siihen mitä sanon. Minulla ei myöskään ole pienintäkään halua tuomita tai laittaa asioita paremmuusjärjestykseen; en siis sano että jokin tapa ajatella, toimia tai elää olisi sen parempi tai huonompi kuin jokin toinen. Haluan vain yrittää jakaa omia kokemuksiani ja niiden synnyttämiä ajatuksia.

Se mitä kutsun yksinkertaistaen `kollektiivisen tietoisuuden aistimiseksi' on seurausta erilaisista ajattelussa ja tunnetasolla tapahtuvista muutoksista. Ne ovat aivan tavallisia, yksinkertaisia juttuja, joiden yhteisvaikutus avartaa tietoisuutta niin että mieli pystyy aistimaan ja ymmärtämään asioita jotka ovat aikaisemmin olleet sen tavoittamattomissa. Tähän ei tarvita vuosien harjoitusta, suunnattomia älynlahjoja, tuntikausien meditaatiosessioita tai zen-mestarin mielenlaatua; vain vähän rauhoittumista ja rehellistä, ennakkoluulotonta ja arvottamatonta omaan tietoisuuteen ja mieleen tutustumista. Asioiden `ymmärtäminen' on tässä tapauksessa pikemminkin seuraus kuin syy, mikä tarkoittaa että se mistä puhun ei ole tavoitettavissa järkeilemällä, vaan se edellyttää tunteen ja tietoisuuden tasolla tapahtuvaa mielen avartumista. Järkeä ei kuitenkaan tarvitse hylätä; kaikessa tässä on hyvinkin paljon tolkkua vaikka sitä voikin olla vaikeaa nähdä etukäteen.

Antautuminen

Omalla kohdallani näiden asioiden löytymistä tuntui jouduttavan vuosikausia jatkuneen ongelmoinnin aiheuttama umpikujaan joutumisen tunne. Ensimmäisten kollektiivista tietoisuutta koskevien kokemusteni sattuessa olin 32-vuotias. Ajatus- ja tunnemaailmaani oli värittänyt jo ala-asteelta alkanut huonommuuden ja kelpaamattomuuden tunne ja tältä pohjalta kasvaneiden neuroosien ja pelkojen viidakko. Vuosien ajan olin yrittänyt epätoivoisesti löytää ratkaisua huonoon olooni ulkopuoleltani; tekemällä asioita joiden uskoin tuovan minulle hyväksyntää ja etsimällä ihmistä joka `pelastaisi' minut rakastamalla kelvottomuuteni pois.

Kipeästi kaipaamani ratkaisu löytyi kuitenkin vasta kun luovuin kokonaan pakkomielteestä löytää sitä. Kun jälleen yksi ihmissuhde oli menossa karille, kun kaikki mahdollinen oli taas kerran mennyt pieleen, annoin lopulta periksi. Aikaisemmin olin ollut poikkeuksetta kauhuissani jos huomasin että olin vaarassa `menettää' rakkaan ihmisen -- toisin sanoen kun ongelmieni taianomaisen ratkaisun löytyminen oli jälleen kerran osoittautumassa turhaksi toivoksi. Tällä kertaa en kai vain enää osannut tai jaksanut pelätä, ja pystyin päästämään irti niistä toiveista, odotuksista ja peloista jotka olivat rajoittaneet ajatteluani.

Voipuneessa mutta positiivisessa luopumisen tilassa aloin viimein ymmärtämään, että millään itseni ulkopuolella olevalla ei ole pienintäkään merkitystä sen kannalta kuka tai mikä olen. Ymmärsin että ihmisarvoni, oikeuteni olla olemassa ja täydellinen tasavertaisuuteni jokaisen ihmislajin edustajan kanssa on kiistämätön syntymäoikeuteni, eikä se ole koskaan ollut riippuvaista muiden osoittamasta hyväksynnästä, menestyksestä -- eikä siitä sanooko joku rakastavansa minua vai ei. En tarkoita että olisin päättänyt haistattaa pitkät koko ihmiskunnalle tai rakkaudelle; lopetin vain neuroottisen huolehtimisen siitä kelpaanko muille ihmisille tai tälle maailmalle -- ja ehkä ennen kaikkea itselleni.

Muutokset lähtivät liikkeelle kun annoin periksi; lakkasin vastustamasta ja yksinkertaisesti antauduin sille mitä on.

Ego vs. Tietoisuus

Mieleni hiukan rauhoituttua aloin huomaamaan, että sisälläni tuntui olevan ikään kuin kaksi jollain tavalla erillistä "minää". Olin ollut pitkään (ellen aina) tietoinen vain siitä minästä jota kutsun egoksi. Ego on tietoinen itsestään; se on se itsestään meteliä pitävä osa tietoisuutta joka `ajattelee olevansa olemassa'. Nyt huomasin että tietoisuudessani on myös toinen, syvempi taso. Toisin kuin ego, sen ei voi sanoa ajattelevan omaa olemassaoloaan. Oikeastaan se ei `ajattele' mitään, ainakaan jos ajattelulla tarkoitetaan mielessä sanoina esiintyvää ajatusprosessia, mielen itsepuhelua. Tätä syvempää tasoa kutsun Tietoisuudeksi. (Käytän isoa alkukirjainta erottaakseni edellä kuvailemani Tietoisuuden yleisestä tietoisuuden käsitteestä)

Egon tietoisuus rajoittuu egon itsensä sisään, ja sen kyky nähdä itsensä objektiivisesti on erittäin rajallinen ellei suorastaan olematon. Tietoisuus taas toimii egon rajojen ulkopuolella ja pystyy siksi näkemään egon sen ulkopuolelta, objektiivisesti.

Uskoakseni pienellä vauvalla ei vielä ole egoa; sillä ei ole sanoja eikä ymmärtääkseni edes selkeää kokemusta kaikesta muusta erillään olevasta `minuudesta'. Toisaalta uskon, että vastasyntynyt lapsikin on tietoinen -- sillä on siis Tietoisuus. Ego on jotain joka alkaa kehittymään vasta lapsen oppiessa uskomaan (tai erehtyessä luulemaan) olevansa kaikesta irrallaan oleva yksinäinen tietoisuuden saareke. Näin ajateltuna Tietoisuuden voidaan sanoa olevan jotain joka yhdistää kaikkia ihmisiä; itse asiassa luulen, että tämä syvin tietoisuuden taso on kaikilla ihmisillä täsmälleen samanlainen. Ego taas näyttää muodostuvan eri ihmisillä hyvin erilaiseksi, koska se rakentuu niistä palikoista (ympäristöstä, kulttuurista, ihmissuhteista, satunnaisista tapahtumista jne.) joita sillä sattuu olemaan käytettävissä.

Jostain syystä ego näyttää melkein poikkeuksetta kasvavan niin dominoivaksi, että se alkaa hallitsemaan ajattelua ja tunne-elämää Tietoisuuden kustannuksella. Ilmeisesti egon ylivalta on yleistynyt sitä mukaa kun voimakkaasti materian merkitystä painottava kapitalismiin ja talouskasvuun perustuva ajattelu on vallannut alaa.

Egolla on tapana olla jatkuvassa hälytystilassa; se on huolissaan omasta olemassaolostaan ja puolustautuu hanakasti heti kokiessaan olonsa uhatuksi. Puolustautuminen tapahtuu defenssien avulla, eli esimerkiksi ylilyövinä hyökkäyksinä, loukkaantumisena, katkeroitumisena ja muina vastaavina ilmiöinä. Koska egon tietoisuus rajoittuu sen itsensä sisään, nämä puolustusreaktiot näyttävät siitä järkeviltä ja välttämättömiltä; se suorastaan elää niistä, mikä näkyy toisinaan siinä kuinka syvästi egon vallassa oleva ihminen saattaa rakastua ja takertua omiin ongelmiinsa.

Kun ego dominoi ajatteluamme ja tunne-elämäämme riittävän pitkään, unohdamme Tietoisuuden olemassaolon emmekä enää aisti siihen liittyvää varauksetonta rauhallisuuden, onnellisuuden ja rakkauden tunnetta. Ajan myötä samastumme egoon; opimme ajattelemaan että `minä' muodostuu vain ja ainoastaan egosta. Lopulta elämme juuri kuten ego haluaa meidän elävän: jatkuvassa pelon ja levottomuuden tilassa, joka tarjoaa egolle sen kipeästi kaipaamaa polttoainetta. Koska kasvamme sisään tähän tilaan pikku hiljaa, useimmilla meistä ei näytä olevan aavistustakaan miten rajoittuneeksi näkökulmamme ja elämämme muodostuvat.

Oma näkemykseni on, että avain kaikkeen on löytää uudestaan oma Tietoisuutensa ja opetella samaistumaan siihen egon sijaan. Tämä muutos oman itsensä hahmottamisessa aikaansaa suuria, vapauttavia ja käsityskykyä avartavia muutoksia ajattelussa ja tunne-elämässä. Aiheesta on kirjoitettu monia loistavia opuksia, joista omia suosikkejani ovat mm. Eckhart Tollen kirjaLäsnäolon voima ja Anthony de Mellon lyhyt ja ytimekäs klassikko Havahtuminen.

Vapautunut mieli

Egon ylivallasta vapautunut ihminen pystyy havaitsemaan asioita jotka ego on aiemmin peittänyt taakseen. Monet elämän perusasiat näyttäytyvät uudessa valossa, ja monet ongelmat vain katoavat kun uusi, selkeämpi tapa nähdä vie niiltä maton jalkojen alta. Mielen rauhoittuessa on myös mahdollista nauttia aivan yksinkertaisista asioista; mieli keskittyy olemaan tässä hetkessä sen sijaan että sinkoilisi menneissä ja tulevissa, peloissa, pettymyksissä ja odotuksissa. Voit alkaa taas aistimaan ympärilläsi olevat asiat, värit, tuoksut, luonnon ja kaiken muun sellaisena kuin koit ne lapsena: intensiivisinä, elävinä ja loputtoman mielenkiintoisina.

Toisin kuin monet luulevat, tähän ei tarvita muutoksia ulkoisissa olosuhteissa, ainoastaan omassa mielessä. Egon dominoimasta ajattelusta vapautuminen on myös se tekijä joka mahdollistaa, monien muiden asioiden ohella, kollektiivisen tietoisuuden konkreettisen aistimisen. Tunnetta voisi kuvailla myös vaikkapa universaalin ykseyden, rakkauden tai jumaluuden läsnäolon kokemiseksi. (Jos tässä käyttämäni termit tuntuvat sinusta vieraannuttavilta tai epäilyttäviltä, muistathan mitä sanoin käsitteiden käytön vaikeudesta tämän kirjoituksen alussa.)

Mitä on tulossa?

Jostain syystä Tietoisuuteen heräämistä näyttää tapahtuvan tällä enemmän kuin ehkä koskaan ennen. Erilaisia aiheen ympärillä liikkuvia löyhiä organisaatioita syntyy kuin sieniä sateella, ja hyvin monissa blogikirjoituksissa puhutaan heräämisestä, kasvavasta kollektiivisen tietoisuuden kentästä ja monista muista asiaan liittyvistä ilmiöistä.

Vaikka en pysty esittämään yksiselitteisiä todisteita edes itselleni, minulla on hyvin voimakas tunne siitä että jotain on todella tapahtumassa, ja samanlaisia näkemyksiä tulee vastaan todella paljon sekä netissä että ihmisten kanssa keskustellessa.

Minusta näyttää, että ihmiskunta on tullut merkittävään tienristeykseen. Egokeskeinen tapa suhtautua itseen ja muihin ihmisiin on tullut tiensä päähän, ja kasvava määrä ihmisiä joka puolella maailmaa on heräämässä ymmärtämään tämän. Vanha maailmanjärjestys tuo `hyvinvointia' jatkuvasti pienemmälle määrälle ihmisiä samalla kun ennennäkemättömän suuret globaalit kriisit uhkaavat maailmanrauhaa ja koko planeetan tulevaisuutta. Loputtoman talouskasvun idea on lähtökohtaisesti täysin mahdoton, mutta silti ratkaisut yritetään edelleen löytää sen vaatimusten asettamissa rajoissa. Edessämme monia akuutteja, erittäin huolestuttavia kriisejä, mutta meillä on myös ja ennen kaikkea kaikki mahdollisuudet niiden ratkaisemiseen ja toisenlaisen, paremman maailman luomiseen.

Egosta vapautunut, Tietoinen mieli näkee koko maailman yhtenä kokonaisuutena, jossa kaikkien yhteinen etu on väistämättä jokaisen oma etu. Tästä vinkkelistä katsottuna monet vanhentuneen ajattelutavan synnyttämät ongelmat muuttuvat täysin triviaaleiksi, ja päällimmäiseksi kiinnostuksen kohteeksi nousee tehdä maailmasta suorastaan paratiisinomainen paikka, jossa ihmiset ja muu luonto elävät tasapainossa ja jossa ihmisyyden syvin olemus otetaan huomioon kaikessa toiminnassa.

Kollektiivinen, egokeskeisestä ajattelusta vapaa toiminta on toimintaa koko ihmiskunnan hyväksi. Se on väkivallatonta, empaattista, hyvää tekevää, erittäin tehokasta -- ja täysin pakottamatonta. Se on vapaata kaikista kuvitteellisista rajoista: maasta, rodusta, sukupuolesta, seksuaalisisesta suuntautumisesta, uskonnosta... Sen mukanaan tuoma vapaus ja mielenrauha on jotain aivan muuta, paljon syvempää ja hienompaa kuin miten em. käsitteet yksilökeskeisyydestä lähtevissä länsimaissa yleensä ymmärretään.

Monet saattavat pitää tällaisia ajatuksia saavuttamattomana utopiana, mutta oma käsitykseni on että itse asiassa ainoa este muutoksen tapahtumiselle juuri nyt on ihmisten epäusko; pessimistinen kuvitelma siitä, että emme muka pysty parempaan. Tästä harhaluulosta irti pääseminen on käynnissä. Muutos voi tapahtua ja tapahtuu heti me olemme valmiita siihen.

The Peer to Peer Manifesto: The Emergence of P2P Civilization and Political Economy

25. 4. 2009, Jyri Hovila