Le Monde diplomatiquessa julkaistu kirjoitus, joka on mukana lehteen perustuvan suomenkielisen pokkarin numerossa 4 (2007, Voima Kustannus Oy). Artikkelin on suomentanut Tapani Kilpeläinen. Lämmin kiitos Voima Kustannus Oy:lle jälleenjulkaisuluvasta!

Pierre Levy on tunnettu filosofi ja Ottawan yliopiston kollektiivisen älyn oppituolin haltija. Levyn ja Mattelartin artikkeleista käydään keskustelua Diplon ranskankielisessä blogissa

---

Pierre Levy: Kollektiivisen älyn haaste

Internet on tehnyt mahdolliseksi uudenlaisen tietoyhteisön, mutta tietokoneiden kyvyistä ei vielä osata ottaa läheskään kaikkea irti. Siksi luonnontieteiden ja humanististen tieteiden tutkijoiden tulisi työskennellä yhdessä tulevaisuuden tietokoneohjelmien luomiseksi. Pystyykö "älymystö" ottamaan haasteen vastaan?

Ihmisyhteisöt voivat elää yhdessä vain silloin, kun niillä on yhteinen symbolijärjestelmä: kieli, kirjoitusjärjestelmä, oppiala, tekninen tai ammatillinen perinne, esteettinen konventio, poliittinen järjestelmä, uskonnollinen tai juridinen normisto tai jotakin vastaavaa. Tällaisista symbolijärjestelmistä muodostuva kulttuuri erottaa ihmisen muista sosiaalisista eläimistä. Sivistyneistön tärkein tehtävä on tutkia näitä ihmisyhteisöjen symbolijärjestelmiä. Sen on tutkittava järjestelmien niveltymistä toisiinsa ja pidettävä huolta niiden kitkattomasta toiminnasta ja kehittymisestä.

Uudessa maailmanlaajuisessa kollektiivisen älyn kulttuurissa tämä vastuu painaa enemmän kuin koskaan. "Sivistyneistö" tulee tavallisesti kolmesta ryhmästä, joiden pitäisi työskennellä entistä tiiviimmin yhdessä: humanististen ja sosiaalitieteiden tutkijat, informaatiotieteen ja -tekniikan tutkijat ja ne, joiden tehtävänä on siirtää kulttuuriperintöä eteenpäin.

Parhaillaan on meneillään on perinpohjainen kulttuurinen muutos. Suurin osa ihmiskunnan symbolisista tuotteista on saatavilla verkossa digitaalisina dokumentteina: erilaisina teksteinä, kuvina ja ääninä, musiikkina ja tietokoneohjelmina.

Käytössämme on myös loputtomasti symboleja käsitteleviä tietokoneohjelmia, jotka toimivat verkossa ja suodattavat, tulkitsevat ja muuttavat digitaalisia tietoja. Kaikkialle ulottuvassa kommunikaatioverkossa, kyberavaruudessa, digitaalinen muisti ja tietokoneohjelmat kietoutuvat yhteen kiihtyvässä tahdissa.

Kun informaatio on kerran pantu saataville, sitä voi käsitellä mistä tahansa tietoverkon pisteestä käsin. Digitaaliset dokumentit muodostavat dynaamisen ja universaalin "hyperdokumentin", jota kyberavaruudessa liikkuvat voivat laajentaa, selailla ja muunnella. Kun automaattiseen manipulointikykyyn ja tietokoneohjelmien yhteen sovitettavuuteen lisätään vielä se, että kyberavaruus on läsnä kaikkialla, meillä on käsissämme tehokkaat välineet digitaalisen muistin käsittelemiseen.

Kollektiivisen älyn hiominen

Yksi tärkeimmistä kysymyksistä on, miten nämä uudet välineet saataisiin tehokkaasti kollektiivisen älyn palvelukseen. Haaste on uusi, eivätkä aikaisemmat sukupolvet ole joutuneet vastaamaan siihen. Monet asiat estävät ihmisten kollektiivista älyä hyödyntämästä uusia mahdollisuuksia.

Esteet voidaan jakaa kahteen toisistaan riippuvaiseen ryhmään. Ensimmäinen liittyy symbolijärjestelmien moninaisuuteen ja karsinoituneisuuteen. Yhtäältä luonnollisia kieliä on paljon, eivätkä kirjapainokaudella syntyneet luettelointijärjestelmät sovi yhteen, koska niitä ei ole suunniteltu hyödyntämään kyberavaruuden laajoja yhteyksiä ja laskentatehoa; toisaalta luokittelutapoja, sanastoja, terminologioita, ontologioita ja luokittelujärjestelmiä on paljon, eivätkä ne sovi kulttuuri-, perinne-, teoria- ja tieteenalaerojen vuoksi yhteen.

Toinen esteiden ryhmä liittyy vaikeuksiin, joita tietokoneinsinöörit kohtaavat yrittäessään keksiä yleispäteviä keinoja käsittää dokumenttien merkitys. Ilmeisin este on, että hakukoneet muuttuvat varsin tehottomiksi heti, kun niille annetaan tavallista monimutkaisempi tehtävä.

Esimerkiksi Google ja Yahoo käsittelevät vain noin 10--20 prosenttia kaikista Internetin dokumenteista. Lisäksi nämä hakukoneet hakevat merkkijonojen, eivät käsitteiden, avulla. Kun käyttäjä esimerkiksi tekee haun sanalla "koira", hakukoneet käsittelevät merkkijonoa k-o-i-r-a eivätkä käsitettä, joka voidaan kääntää monille kielille (dog, perro, kelb, cane), ja joka lisäksi kuuluu esimerkiksi nisäkkäisiin ja kotieläimiin.

Hakukoneiden parantelemisen ohella ohjelmakehittäjien on keksittävä kokonaan uusia käsitteitä, sillä kyberavaruutta hyödynnetään yhä moninaisemmilla tavoilla. "Semanttinen verkko" otettiin käyttöön kymmenen vuotta sitten suuryritysten (Yahoo, Google, AOL, IBM, Microsoft jne.) johdolla, mutta teknisestä hienostuneisuudestaan huolimatta se ei ole saanut aikaan odotettuja edistysaskeleita.

Tekoäly kärsiikin samasta näkökulman rajallisuudesta kuin semanttinen verkko: molemmat keksinnöt pitäytyvät loogisten operaatioiden automatisoinnissa yrittäessään saada tietokoneista mahdollisimman paljon irti. Tämä on kuitenkin vain asian yksi puoli, ja se toinen puoli on yhä suurelta osin tutkimatta. On siis kehitettävä uusia keinoja ilmaista merkityksiä. Näiden keinojen pitäisi kyetä palvelemaan kollektiivista älyä ja helpottamaan tietoverkon tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämistä.

Informaatio ja sitä automaattisesti käsittelevät välineet ovat yhdentymässä materiaaliseksi virtuaalimuistiksi. Se on koko ihmiskunnan yhteistä omaisuutta, mutta koska semanttisia raja-aitoja, karsinoita ja yhteensopimattomuuksia ei ole täysin onnistuttu ylittämään, kollektiivinen äly ei ole kasvanut läheskään niin paljon kuin se olisi voinut. Huomattavan pitkälle on toki jo päästy.

Ylivoimainen enemmistö merkityksiä välittävistä järjestelmistä on keksitty ja kehitetty jo ennen kyberavaruuden olemassaoloa, eikä internet ole ollut maailmanlaajuisessa käytössä vielä edes yhden sukupolven elinaikaa. Uusi kulttuurimatriisi ei siis ole vielä valmis. Vuosisatamme älymystön tehtävä olisikin keksiä ja ottaa käyttöön uuden sukupolven symbolijärjestelmiä, jotka pystyvät hyödyntämään nykyistä käsittelytehoa.

Jos koemme tehtäväksemme kollektiivisen älyn kehittämisen, tämän uuden, toistaiseksi keskeneräisen kulttuurimatriisin työstämistä on jatkettava pyrkimällä hahmottamaan ihmismieli kosmoksena. Kosmoksen luonne vaihtelee käytännöllisesti katsoen loputtomasti, mutta on silti matemaattisesti järjestynyt. Lisäksi kosmos voidaan havaita kyberavaruudessa; sitä voidaan tutkia ja simuloida tietokoneilla. Tällaiset kysymyksenasettelut saattaisivat vähentää humanististen tieteiden pirstoutuneisuutta ja tehostaa verkostoituneiden yhteiskuntiemme yhteistoimintaa. Esimerkkiä voi hakea luonnontieteistä.

Luonnontieteet tarkastelivat yhtenäistä ja ääretöntä fyysistä avaruutta 1500-luvulta 1900-luvulle. Ne ottivat silloin käyttöön yleispätevät koordinaatit ja mittayksiköt. Niiden avulla luonnontieteissä alettiin käsitellä kosmosta, jonka muutoksia tarkasteltiin matemaattisesti.

Nyt luonnontieteiden havaintovälineet ovat jo kehittyneet pitkälle ja kehittyvät yhä. Luonnontieteiden metakieli (luonnollisista kielistä riippumattomien symbolien ja käsitteiden kokonaisuus) on pitkälle formalisoitu ja loogisesti johdonmukainen. Lisäksi lähes koko tiedeyhteisö käyttää sitä. Matemaatikoilla on joukot, suhteet, luvut ja funktiot. Fyysikoilla on massa, energia ja partikkelit. Kemistit käsittelevät alkuaineita, molekyylejä ja niiden reaktioita. Biologeilla on biomolekyylit, DNA sekä solunsisäinen ja solujenvälinen viestintä.

Teorioita on lukemattomia, ja ne saattavat myös poiketa toisistaan. Niissä käytetty metakieli on kuitenkin yhtä yhteistä kuin matematiikan koordinaatit, mittayksiköt ja funktiot. Metakieli mahdollistaa keskustelemisen, kontrolloidut kokeet ja tiedonvaihdon löytöjen kasautumisesta. Tiedonkäsittelytermein voidaan sanoa, että luonnontieteissä on onnistuttu tekemään lähes kaikesta tiedosta eksplisiittistä, jaettavaa ja operationaalista. Tällainen tieto tukee itseään.

Humanistisilla ja yhteiskuntatieteillä sen sijaan ei ole yhteistä kulttuuria: yhtenäistä, ääretöntä, koordinoitua, mitattavaa ja matemaattisten funktioiden avulla kuvattavaa noosfääriä eli ihmisen symbolitoimintojen kokonaisuutta. Eri tieteenalat ovat yhä erillään toisistaan. Usein jo alan sisäiset paradigmaerot estävät hedelmällisen keskustelun. Joskus on vaikeaa päästä selvyyteen edes siitä, mitä kiistat koskevat. Välineetkään eivät ole teknisesti ajatellen kovin kehittyneitä; matematiikkaa käytetään lähinnä tilastotieteessä.

Eräitä pitkälle formalisoituneita aloja (kuten tiettyjä lingvistiikan tai taloustieteen haaroja) lukuun ottamatta ihmistieteiden teoriat eivät ole kovinkaan laskettavia, ennustuskykyisiä tai testattavia. Merkittävin seuraus tästä on se, että suurin osa humanististen tieteiden keräämästä tiedosta ja tietotaidosta on jäänyt niin "implisiittiseksi", että sitä on vaikeaa levittää alkuperäisen kontekstin ulkopuolelle. Ihmiskunnan ongelmien ratkaiseminen edellyttää kuitenkin kulttuuri- ja yhteiskuntatieteiden yhteistyötä.

Millainen universaali järjestelmä tarvitaan?

Jos omaksuisimme järjestelmän, jonka avulla noosfääri voitaisiin hahmottaa rakenteistuneena kosmoksena, voisimme ratkaista tiedon hallitsemisen ongelman, jota humanistiset tieteet eivät vielä ole ratkaisseet. Tutkimusryhmämme onkin alkanut kehitellä järjestelmää, joka on nimetty informaatioekonomian metakieleksi (englanniksi IEML). Se vastaa kahteen haasteeseen.

Ensinnäkin IEML pyrkii avoimuuteen. Se ymmärtää paitsi kaikkien luonnollisten kielten myös yksittäisten luokittelujen ja teorioiden semantiikkaa eikä aseta etusijalle tai sulje pois yhtäkään niistä. Koska yhteisen digitaalisen muistin piiriin saatetaan nykyisin eri aikakausien ja eri kulttuurien dokumentteja, käsitteet on koodattava niin, että koodausjärjestelmä pystyy käsittelemään koko symbolista moninaisuutta ja kääntämään sen kattavasti. Muuten koodausjärjestelmä ei voi havainnoida ihmisen älyllistä elämää.

Toinen haaste on matemaattinen. Jotta kyberavaruuden tarjoamat mahdollisuudet voitaisiin hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti, IEML:n semantiikka on kehitetty paljon luonnollisten kielten ilmaisuja tehokkaammaksi, valikoimaan, analysoimaan, yhdistelemään, luokittelemaan, arvioimaan ja muuntelemaan automaattisesti. Lisäksi näitä operaatioita voidaan yhdistellä ja monimutkaistaa käyttäjien toiveiden mukaan. Tämä mahdollistaa, ainakin teoriassa, erilaisten semanttisten universumien yhteismitallisuuden, noosfäärin havainnoimisen ja kyberavaruuden kollektiivisen älyn refleksiivisyyden. (P.L.)